Projektit 2020-2021

OwlAudioMedia tekee rentouttavia äänimaisemia CordialVoice -yrityksen tarpeisiin. Teemme yhteistyötä, jonka tarkoituksena on tuottaa asiakkaalle mahdollisuus voimaannuttavaan ja rentouttavaan kokemukseen musiikin ja suggestorentoutuksen avulla.

Ambiensseja

02.03.2021

2020 vuonna tein useita meditaation & rentoutumiseen sopivia ambiensseja asiakkaille. Nyt niille on tullut sen verran paljon kysyntää, että päätin lähteä jakaan tekemiäni ambienssejani. Niitä voi käydä ostamassa itselleen vapaaseen käyttöön linkin takaa!

Kirjailija Helena Syrjälä julkaisi toisen runokirjansa 2019. Kesällä 2020 aloitettiin toteuttamaan kirjasta äänikirjaa. Alussa päätettiin, että kirjasta tehdään kaksi erillaista versiota. Ensimmäinen versio on luettu versio, jossa Helena Syrjälä itse toimii lukijana. Toisessa versiossa Helena Syrjälän puheen ympärille tehdään äänimaisemointia, sekä...

Hei Hei Hyvä Veli -yhtye koostuu kahdesta soittajasta Anssi Kosonen (laulu, kitara) & Omar Zouiter (laulu, cajon, percussion). Olen ollut muutaman kerran yhtyeen mukana täydentämässä kiertuetta kontrabasson kanssa. Kesällä 2020 Omar oli joutunut olemaan valitettavasti poissa keikoilta, joten minua pyydettiin tuuraamaan viikonlopuksi Omar Zouiteria....

Vuosien ajan minulla on kertynyt paljon äänimateriaalia ja musiikia. Nyt olen laittanut teokseni myyntiin Pond5 sivuston kautta. Sieltä voit käydä tilaamassa itsellesi sopivaa materiaalia, taikka voit ottaa minuun yhteyttä, ja suunitellaan sinulle sopiva musiikki ja äänimaisemointi.

Toteutimme Helena Syrjälän kanssa rentoutusäänitteen, joka toteuttiin asiakkaan toiveiden mukaan. Helena Syrjälä tuotti teksti ja toimi myös lukijana. OwlAudioMedia toteutti äänityksen, rakensi äänimaisemoinnin äänitteelle.